TOMMI LÄNTINEN UMK-KILPAILUUN HELMIKUUSSA 2022! | Tommi Läntinen | Official

Tommi Läntinen | OfficialTOMMI LÄNTINEN UMK-KILPAILUUN HELMIKUUSSA 2022!

Yli 40-vuotisen uran tehnyt Tommi Läntinen katkaisee hiljaiselon vanhan ja uuden sukupolven rockia yhdistävällä UMK-biisillä "Elämä kantaa mua", jonka Haloo Helsinki! -yhtye on kirjoittanut.

Tämän vuoden UMK:n kilpailijoista pisimmän musiikkiuran on tehnyt Tommi Läntinen. Hän aloitti soolouransa vuonna 1994. Hänen suurimpia soolohittejään ovat "Via Dolorosa", "Syvälle sydämeen sattuu" ja "Kevät ja minä" sekä Boycott-yhtyeen "Gotta Rock".Läntinen ei pidä itsestäänselvyytenä sitä, että on edelleen levyttävä ja esiintyvä artisti.

- "Vuodet ovat kulkeneet siivin, joskus vähän nokisinkin, mutta silti olen vielä tässä toteuttamassa nuoren pojan unelmaani. Se on ihmeellistä!"

Kesällä 2020 julkaistiin Läntisen viimeisin radiohitiksi noussut single "Meidän murusia". Viimeisimmästä uutta musiikkia sisältävästä albumista on kulunut jo yli 10 vuotta. Hiljaiselon katkaisee helmikuussa julkaistava ja UMK-kappaleen nimeä kantava albumi "Elämä kantaa mua".

Haloo Helsinki! toi tuoretta soundia

Haloo Helsinki! -yhtyeen jäsenet ovat olleet kirjoittamassa Läntisen UMK-biisiä. Sävellyksestä vastaavat Leo Hakanen ja Jere Marttila, sanoituksesta Elli Haloo. Biisi on samalla bändin ensimmäinen toiselle artistille kirjoittama kappale.

"Elämä kantaa mua" on tekijöidensä mukaan sekoitus uuden ja vanhan sukupolven rockia. Yhteistyö Läntisen ja Haloo Helsingin välillä syntyi luonnostaan saman levy-yhtiön kautta, kun molemmat olivat samanaikaisesti studiolla työstämässä omaa musiikkiaan.

- "Meillä oli hyvin jäljellä luovuutta ja energiaa oman levyprojektimme jälkeen. Inspiroiduimme siitä, että Tommi on ikoninen rokkari", Hakanen sanoo.

Hyppy tuntemattomaan

"Elämä kantaa mua" on Läntisen tyylille uskollisesti klassista rockia, jossa on vahva bändisointi. Läntinen kertoo ihastuneensa kappaleeseen heti kuultuaan sen ensimmäisen kerran Ellin laulamalta demolta.

- "Hämmästyin. Ja todella kiinnostuin. Maistelin ja innostuin. On todella luontevaa vetää tällaista selkeää ja väkevää rockibiisiä. Tuntui kuin Ellin ikiaikainen teksti laulaisi mua ja mä sitä."

Läntisen UMK-biisi kertoo muutoksesta ja sen tekemiseen vaadittavasta rohkeudesta. Oli muutoksessa kyse sitten ihmissuhteesta, työstä tai mistä tahansa isosta päätöksestä. Kuitenkin siitä hetkestä, kun taaksepäin ei kannata enää mennä, koska “siellä ei ole enää mitään”.

Uutta musiikkia pitkän tauon jälkeen julkaisevalle Läntiselle kappale tuntuu itselleenkin ajankohtaiselta.

- "Joskus vain on suljettava silmät ja hypättävä uskoen, että kaikki menee hyvin. Usein kaikki järjestyy, kun päästää irti menneestä ja antautuu tulevalle."

Tommi Läntinen, Elämä kantaa mua -julkistuspäivä: to 20.1. klo 00.00

UMK-ammattilaisraati: "Tommi Läntisen UMK-biisi on yksi hänen uransa hienoimmista kappaleista. “Keikkojen encore-kamaa heti ensikuulemalta”, kommentoi yksi raadin jäsenistä. Läntisen karismaattinen ja tunnistettava ääni, eletty elämä sekä tarttuva kertsi ovat saaneet ympärilleen kohottavan pop-rock-biisin. Biisi on yhdistelmä Suomi-rockin pitkää perinnettä ja Coldplay-tyyppistä isoa, kansainvälistä pop rock-soundia."

UMK22-tapahtuma ja -finaali 26. helmikuuta

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava Euroviisuedustaja valitaan 26.2.2022 Turun Logomon UMK22-tapahtumassa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Radio Suomessa ja Yle X3M:llä.

Omaa suosikkiaan voi äänestää suoran lähetyksen aikana maksutta kirjautumalla Yle.fi-sovellukseen tai maksullisesti joko tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Myös kansainvälinen raati pisteyttää biisit. Voittajabiisi selviää laskemalla yleisöäänet ja kansainvälisen raadin antamat pisteet yhteen: katsojien äänten painoarvo on 75 % ja kansainvälisen raadin 25 %.

Ammattilaisraati valitsi UMK22-finalistit

UMK22-biisihakuun lähetettiin yhteensä 312 teosta, joista YleX:n musiikkipäällikkö Tapio Hakasen vetämä raati valitsi seitsemän finalistia. Raatiin kuuluivat UMK-tuottaja Anssi Autio, TV-ohjaaja Juha-Matti Valtonen, Spotify Suomen soittolistavastaava Samuli Väänänen, Freelance-musiikkitoimittaja Joanna Tzortzis, YleX:n musiikkitoimittajat Katri Norrlin ja Jani Kareinen, Radio Suomen musiikkipäällikkö Johan Lindroos sekä Yle X3M:n musiikkipäällikkö Amie Borgar.